torstai 23. huhtikuuta 2015

Aivovuoto / Khid - Se tuli televisiosta / Sushi Drive-By pt. 1

Lämpenemiseni Aivovuodon musiikille on tapahtunut niin hitaasti, että ehdin hädin tuskin itse huomata, missä vaiheessa mielipiteeni vaihtui viileähkön varovaisesta kiinnostuksesta intensiivisen ihastuneeksi. Kai se tapahtui marraskuisella keikalla Tavastialla. Hengailin suurimman osan illasta yksin ja ihmettelin miksi olin etukäteen intoillut niin kovasti, että ostin ennakkolipun. Olo oli jokseenkin nuutunut ja orpo, vaikka muistan ylpeilleeni sillä, että en suvantohetkinä turvautunut kännykkääni, vaan seisoskelin tyynenä yksinäisenä saarena pienien kaveripoppoiden keskuudessa.

Koska ennen Aivovuotoa esiintyneet Tuuttimörkö ja DJ Kridlokk menevät virallisten määritelmieni mukaan suosikkilistauksessani Aivovuodon ohitse, tuli reaktioni Aivovuodon keikkaan täytenä yllätyksenä. Kaikki aiemmat kerrat yhtyeen live-esiintymisiä seuraillessa olivat menneet rattoisissa mutta ei sen kummemmissa tunnelmissa. Tavastialla huomasin ajautuvani tunnekuohuun ja koin sen myötä varsinaisen ahaa-elämyksen: Ai tästä kaikkien hehkutukset johtuvat! Tunsin viimeinkin päässeeni osalliseksi siitä jostakin huomaamattomasta mutta ratkaisevasta ominaisuudesta, joka tekee Aivovuodosta ainutlaatuisen ja erottuvan koplan kaiken suomiräppisykkeen keskellä. En osaa nimetä tätä maagista komponenttia, mutta jostakin Jodarokin flown puolesta totisten mutta sisällöltään huumoria kuplivien räppien sekä K.V.N & Lobo:n herkullisen kekseliäiden biittien välimaastosta se löytyy. Joillakin vain sytyttää hitaammin kröhöm.

DJ Kridlokk sen sijaan ei tällaista pitkän kaavan kautta rakennettua tykästymistä minun kohdallani vaadi, vaan artistin palvominen on alkanut jo useita vuosia sitten. Meillä on ollut pari mutkaa matkassa ja ajoittain olen kokenut Kridlokkin tyylin liian monotoniseksi ja biisit itseään toistaviksi, mutta uusimmat tuotokset ovat palauttaneet kiinnostukseeni alkuaikojen raikkautta ja seuraan taas silmä (korva) kovana artistin edesottamuksia.

Uskon että joka iikka kokee todella mielekkääksi yksityiskohtaisen syventymisen kuhunkin artistiin kehittämääni mielenkiinnon asteeseen ja siihen pisteeseen johtaneisiin käänteisiin, mutta lienee silti parempi poimia ruotimisen aiheeksi näitä neljää miekkosta yhdistävä musiikillinen projekti eli 20.2. Monspin kautta julkaistu splittilevy nimeltä Se tuli televisiosta / Sushi Drive-By. Saisinko näin ensi alkuun todeta, että huh mikä mielikuvitusta kutkutteleva nimi. Jos joku järjestäisi suomiräplevynimien MM-kisat, tämä yltäisi heittämällä palkintosijoille taistelemaan ykkösasemasta esim. Fuck Vivaldi:n tai Ei toivottuja lastenlauluja:n kanssa. (Voisiko joku oikeasti järkätä tällaiset ja kutsua mut pohdiskelemaan porukassa? Kovia ehdokkaitahan löytyy aina Uuden ajan avaruususkonnosta Mikä on Pläkki?:n. Ehkä tässä olisi aihetta kokonaiseen blogikirjoitukseen hmm hmm?)

Palatakseni kilometrien pituisiksi kasvaneilta sivuraiteilta alkuun, en viimevuotisella keikalla syttyneestä intoilusta huolimatta odottanut levyltä suuria, joskaan en mitään huonoakaan. Oletin pitäväni, mutta sellaisella neutraalilla tavalla, jonka myötä tiedostaa levyn vahvuudet saamatta kuitenkaan sitä fiiilistä (kuten J-Laini räpistä räpätessään biisissä YO Raps kivasti ääntäen toteaa). Siksi lykkäsin levyn kuuntelemista ja tutustuin siihen ensin Kutosen levyjulkkareissa, jotka eivät jättäneet sen kummemmin vaikuttuneita olotiloja. Toki lavashow oli odotetusti viihdyttävä ja artistien keskinäiset sananvaihdot hihityttäviä, mutta kappaleet eivät häikäisseet.

Tämä junnaava alustus voi tietysti johtaa vain yhteen lopputulokseen: levy on aivan huikean koukuttava ja omaperäinen niin sanoitusten kuin biittien osalta. Etukäteen DJ Kridlokkin ja Aivovuodon yhteistyö saattoi tuntua epäloogiselta ja yhteensopimattomalta, mutta vaikka levy on - tietysti - selkeästi kahteen osaan jaettu, on se samalla yhtenäinen kokonaisuus, jonka olemassaolon luontevuus kasvaa kuuntelukertojen myötä. Aivovuodon syventyminen televisioon ja Kridlokkin ei yhtä selkeästi rajatut, elämää ja omaa olemista ja todellisuuden mittasuhteita käsittelevät aihepiirit voi nähdä kahtena eri lukuna, mutta lopulta koko levyn pohjalta löytyy yksi ja sama ydin, tai ytimet. Ulkoinen vs. sisäinen. Fakta vs. mielikuvitus. Todellisuus vs. ihanne. Näiden tiimoilta esiin kuplii jos jonkinmoista samaistuttavaa teemaa, sellaisista yleismaailmallisista seikoista lähtien kuin tyytymättömyys itseensä tai oman pikkuruisen elämän pysähtyneisyys.

Aivovuoto on superkolmikko, jonka seitsemän biisin puolisko on täynnä ilahduttavia kikkailuja ja jokaisella kuuntelukerralla muistoista poikkeavalla tavalla uudelleen eläviä elementtejä. Niin biitit kuin sanoitukset heijastavat pääteemaa, mutta eivät jätä hommaa siihen, vaan kurottelevat television pohjalta syntyvien kaikenlaisten assosiaatioiden puoleen ja tekevät siten kappaleista monitasoisia kertomuksia elämästä yleisesti.

Pari ensimmäistä biisiä toimivat spektaakkelimaisena introna aiheeseen, sillä K.V.N & Lobon vanhojen seikkailuelokuvien rätisevistä mutta suurieleisistä äänimaailmoista vaikutteita hakevat taustat aiheuttavat sen, että pystyn suorastaan sieluni silmin näkemään Jodan sirkustirehtöörin asussa, tepastelemassa itsevarmana ympäriinsä esittelemässä tulevia ohjelmanumeroita. Yonan hivelevän suloinen ääni tasapainottaa riehakasta tunnelmaa ja jättää kuulijan päätettäväksi, ilmentääkö Fantastik Voyage 60-luvun tieteisleffaa vai tunteista ylitsepursuavaa rakkaustarinaa. Myös AI VO WU SHOW heittää ajassa taaksepäin lapsuudessa kiihkeitä odotuksen tunteita herättäneiden piirrettyjen tapittamiseen, taikoen samalla Aivovuodon supersankarikolmikoksi, tällä kertaa kirjaimellisesti eikä vain taitojensa pohjalta (jostain syystä mielikuva on varsin helposti luotavissa ainakin minun aivoissani). Ajojahtimainen Skeleonora's Theme viimeistelee kokonaisuuden ja kuljettaa reaaliaikaisempiin tunnelmiin, joihin TV:n kilkattava ja levyn parhaimmistoon lukeutuva biitti johdattelee.

Lukuisin terävin oivalluksin lastattu kappale on mitä parhain esimerkki Aivovuodolle tunnusomaisesta ristiriitaisesta mutta älyttömän toimivasta kahtiajakoisuudesta, joka syntyy vastaparista humoristinen melankolia tai melankolinen humoristisuus. Kenties asenteessa on jotakin niin suomalaisille ominaista ironisin keinoin itsensä vähättelyä, että tunnistettavuus aiheuttaa välittömän mieltymisen. Eipä kuitenkaan lasketa liikaa kunniaa sen piikkiin, vaan televisio-ohjelmien absurdiuteen pureutuva TV on miellyttävän matalaäänisen Pietarin featin myötä viimeisen silauksensa saava huvittavista vertauksista rakennettu tosi- ja telkkarielämän vastakkainasettelu.

Seinä seinä seinä on tunnelmaltaan varsin ovela - miten tämä tuottajaksikko onnistuu kappaleesta toiseen luomaan niin käsinkosketeltavan ilmapiirin? Musiikin osalta ikään kuin virnuillen etenevässä biisissä Joda ja Kridlokk kertovat yhdessä siitä, millaiseen riittämättömyyden loputtomaan suohon televisiosta puskeva epärealistinen todellisuus pahimmillaan upottaa, sekä millaiseen tympääntyneeseen turtumukseen se tarjonnallaan ajaa. Samalla Kridin vierailu vihjaa hienoisilla salaliittoviittauksilla tulevaan. Kappaleen visuaalinen vastine on vähintään yhtä nokkela kuin biitti antaa ymmärtää, seinäntuijottelun viihteellistämisestä (mieluummin mä muuten näitä jäbiä tapitan kuin  telkkaria!) Mate Colan siemailuun, jonka tiimoilta syntyi talvella varsin viihdyttävä instagram- (dare I say it) KOHU.


Ostos-TV:n pohjalta pohditaan tyhjänlupailun jaloa taitoa ja YO Raps raottaa jälleen itseironisella vivahteella näissä musiikillisissa hommissa ilmenevää sukupolvien välistä kuilua, joka alkaa olla tuttua jopa minulle, vaikka en nyt minään ikäloppuna äijänä itseäni (enkä kyllä ketään muutakaan) näekään. Omasta täysi-ikäistymisestä alkaa olla jo sen verran huomattava määrä vuosia, että keikoilla tuntuu välillä lähes pedarilta, jos joku nuorempaa ikäpolvea oleva dude sattuu kiinnittämään huomioni.

Juuh elikkäs takaisin asiaan köh köh. Aivovuodon osuuden päättävä Alfa-aalto esittelee levyn tokan ylivoimaisesti voittosijalle kuuluvan biitin. Tökkivä, mutta vastustamattoman mukaansatempaava instru on mitä istuvin pohja kappaleelle, jossa sivalletaan television orjuudesta - jumiuttavasta mutta niin koukuttavasta -  kärsivien suuntaan. "Älä yritä säätää vastaanotintas, ota rauhassa, se on parempaa ku nuotio, niin ku mummon satutuokio, ei oikeessa elämässä kuitenkaan häävi juoni oo." Siinä toistuva kysymys, jonka Jodarok onnistuu esittämään syyllistämättä ja ilkeilemättä mutta kuitenkin ilmiön käsittämättömyyden esiin tuoden. Ei kai tässä elämässä nyt oikein mitään sen kummempaa ole, etteikö todellisuuspako olisi täysin perusteltavissa?

P.s. Seuraan Suomen Temptation Islandia ja Sohvaperunoita ja vieläpä suuresti nautiskellen. Joskus koen elämäni varsin tyhjäksi.


Aivovuoto - Se tuli televisiosta

1. Fantastik Voyage feat. Yona
2. AI VO WU SHOW & Skeleonora's Theme
3. TV feat. Pietari
4. Seinä seinä seinä feat. Khid
5. Osta mut
6. YO Raps feat. J-Laini
7. Alfa-aalto

Osa 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti